Historia

Pohjois-Suomen kirjailijapäivät 11.-13.4.2014 Taivalkoskella

Pohjois-Suomen kirjailijapäivät järjestettiin 11.-13.4.2014 Taivalkoskella. Tapahtumapaikkoina toimivat Päätalo-keskus sekä Hotelli Herkko. Kirjailijapäivien tarkoitus oli nostaa näkyviin pohjoista kirjallisuutta sekä lisätä yhteistyötä pohjoisten kirjallisuusalan ammattilaisten välillä.

Tapahtuman teema oli ilo. Teema oli rajatumpi kuin aiempina vuosina, jolloin teemat olivat yhteys (2010) sekä kohtaaminen (2012). Vaikka teema vaikutti etukäteen tietyiltä osin haasteelliselta, puheenvuoroissa iloa käsiteltiin monipuolisesti. Pohjoissuomalaisesta kirjallisuudesta löytyy monenlaista iloa ja huumoria, mutta se on usein rivien välissä. Lukija voi myös saada kirjasta iloa, vaikkei se iloa sanan varsinaisessa merkityksessä sisältäisikään.

Kirjailijapäivät on ammattikirjailijoiden ja kirjallisuusalan ammattilaisten kohtaamispaikka. Mutta samalla tapahtuma oli kaikille kirjallisuuden ystäville ilmainen sekä avoin. Tapahtumassa kävi noin 130 ihmistä.

Runsas ohjelmisto koottiin ilo-teeman ympärille. Ohjelmassa oli kirjailijoiden puheenvuoroja, keskusteluja, kirjanjulkistamisia sekä iltaklubeja.

Perjantaina ennen kirjailijapäivien avajaisia kirjailija Petri Vartiainen vieraili Taivalkosken lukiossa. Vartiaista oli kuulemassa 20 oppilasta.

Kirjailijapäiville pyydettiin kirjailijoita, jotka asuvat tai ovat asuneet Pohjois-Suomessa. Tapahtumassa esiintyivät kirjailijat Rosa Liksom, Antti Leikas, Pauliina Rauhala, Mooses Mentula, Miki Liukkonen, Jussi Siirilä, Lauri Hirvonen, Tuomas Timonen, Juhani Karila sekä Heikki Jalava.

Kirjailijapäivillä oli edellisvuosien tapaan myös kansainvälisiä vieraita. Ruotsista kirjailijapäiville saapui kirjailija Solja Krapu sekä Virosta Jürgen Rooste. He esiintyivät sekä iltaklubeilla että pitivät sunnuntain puheenvuorot.

Ilo pohjoissuomalaisessa kirjallisuudessa -tilaisuudessa puhui kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto. Koska tapahtuma järjestettiin Kalle Päätalon maisemissa, ohjelmistossa käsiteltiin myös hänen tuotantoaan. Esko Myllymäki luennoi aiheesta Ilo Päätalon tuotannossa.

Topi Mikkola esitti otteen Rosa Liksomin kirjoittamasta Lapin punaiset hanget -monologista, joka on näyttämömuotokuva Annikki Kariniemen näköisestä pohjoisen kirjailijasta. Saamelaismuusikko Niillas Holmberg esiintyi kitaroineen saameksi, runoillen, laulaen sekä joikaten. Lauantain klubilla musisoivat Oskari Heikkinen & Arktinen Voodoo -yhtye sekä a cappella -yhtye Pyrstötähdet.

Nordbooks julkaisi kolme lastenkirjaa: Ritva Kokkolan ja Eija Janssonin Ja se kissa!, Tiina Qvistin ja Annariikka Qvistin Niiki ja Alvari - Lennokas keikahdus sekä Päivi Honkakosken ja Ludi Wangin Tervatonttu Toivo.

Pohjoissuomalaisista kirjailijoiden nimikkoseuroista esittäytyivät Kalle Päätalo -seura (Taivalkoski), Timo K. Mukka -seura (Rovaniemi), Kainuun Isa Asp -seura (Puolanka), Kainuun Eino Leino -seura (Kajaani), Elias Lönnrot -seura (Kajaani) sekä Ilmari Kianto -seura (Suomussalmi).

Lumikenkäkävelyssä tutustuttiin Napero-Finlandiaan lähetetyistä teksteistä toteutettuun Satupolkuun kilpailun ylituomari Niilo Keräsen opastamana. Kirjailijapäivien esiintyjät voittivat leikkimielisen umpihankijalkapallo-ottelun taivalkoskelaisia vastaan.

Tapahtuma tarjosi Päätalo-keskuksen liikuntasalissa kirjallisuustoimijoille ilmaisia pöytäpaikkoja, missä he saattoivat esitellä toimintaansa. Myös jotkut kirjailijat myivät tapahtumassa kirjojaan.

Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste järjestää yhdessä Lapin aluetoimipisteen kanssa Pohjois-Suomen kirjailijapäivät kahden vuoden välein, vuorotellen kummankin toimialueella. Edelliset Pohjois-Suomen kirjailijapäivät järjesti Lapin aluetoimipiste Kemissä 2012. Taivalkosken kirjailijapäivät järjesti Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste. Kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen toimi tapahtuman tuottajana.

Taivalkosken kirjailijapäivien yhteistyökumppaneita ovat Taivalkosken kunta, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Päätalo-instituutti, Kalle Päätalo -seura ry, Oulun kirjailijaseura ry, Huutomerkki ry, Lapin Kirjallisuusseura ry, Kirjoittajaryhmä Rinki ry, Kallioniemi-Säätiö sekä Barents Literature Center. Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Taivalkosken lukio sekä Hotelli Herkko tukivat tapahtumaa.

OHJELMISTO

Perjantai 11.4.

Klo 12.15.-13.30. Kirjailijavierailu Taivalkosken lukiossa
Taivalkosken lukio, Opintie 3

Lukiossa vierailee kirjailija Petri Vartiainen. Kirjailijavierailu on suunnattu vain koululaisille.

Klo 17-19 Päivällinen
Hotelli Herkko, Taivalvaarantie 2

Klo 19-21 Avajaiset
Päätalo-keskuksen liikuntasali, Urheilutie 4

Avajaiset juontaa kulttuurineuvos Tuure Holopainen, joka toimii kirjailijapäivien kunniapuheenjohtajana.

Klo 19.00. taidetoimikunnan puheenjohtaja Samu Forsblom, Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta
Klo 19.10. maakuntajohtaja Pauli Harju, Pohjois-Pohjanmaan liitto
Klo 19.20. Selkä edellä menosuuntaan, kirjailija Antti Leikas
Klo 19.35. kunnanjohtaja Jukka Mikkonen, Taivalkoski
Klo 19.45. johtokunnan jäsen Irja Sinivaara, Suomen kirjailijaliitto
Klo 19.55. Laulun aika on tullut, kirjailija Pauliina Rauhala
Klo 20.10. kulttuurineuvos Tuure Holopainen
Klo 20.20. muusikko Niillas Holmberg

Klo 22-24 Iltaklubi
Hotelli Herkko, Taivalvaarantie 2

Esiintyjinä kirjailijat Solja Krapu (Ruotsi), Petri Vartiainen sekä Heikki Jalava. Topi Mikkola esittää otteen Rosa Liksomin kirjoittamasta Lapin punaiset hanget -monologista, joka on näyttämömuotokuva Annikki Kariniemen näköisestä pohjoisen kirjailijasta. Klubilla esiintyy myös saamelainen muusikko Niillas Holmberg. Klubin juontaa kirjailija Katri Rauanjoki.
Klubin järjestäjät: Kalle Päätalo -seura ry, Päätalo-instituutti sekä Kallioniemi-Säätiö.


Lauantai 12.4.

Klo 10-12 Vaihtoehtoiset ohjelmanumerot
Valitse seuraavista vaihtoehdoista:

A) Lumikenkäkävely
Lähtö Hotelli Herkon (Taivalvaarantie 2) pihalta

Lumikenkäkävelyssä tutustutaan Napero-Finlandiaan lähetetyistä teksteistä toteutettuun Satupolkuun. Noin kilometrin pituinen kävelyn oppaana toimii kilpailun ylituomari Niilo Keränen. Kävely päättyy nuotiopaikalle.

B) Ilo Päätalon tuotannossa
Päätalo-keskuksen auditorio, Urheilutie 4

Aiheesta kertoo Esko Myllymäki, joka on useina vuosina esitelmöinyt Päätalon tuotannosta Päätaloviikolla.

C) Umpihankijalkapallo-ottelu: Kirjailijapäivien esiintyjät vs. taivalkoskelaiset
Vanha urheilukenttä, Hetemäentie 1

Kirjailijapäivien esiintyjät ja järjestäjät pelaavat jalkapallo-ottelun taivalkoskelaisista suopotkupallojoukkueista, Koskettaret ja HC Eläkeläiset, koostettua joukkuetta vastaan. Kyseessä ovat sekajoukkueet. Peliaika: 2*10 minuuttia.

Klo 12-14 Lounas
Hotelli Herkko, Taivalvaarantie 2

Klo 14-15 Ilo pohjoissuomalaisessa kirjallisuudessa
Päätalo-keskuksen liikuntasali, Urheilutie 4

Valtion kirjallisuustoimikunnan jäsen sekä Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto esitelmöi aiheesta.

Klo 15-16.30. Paneelikeskustelu: Ilo
Päätalo-keskuksen liikuntasali, Urheilutie 4

Keskustelemassa ovat kirjailijat Rosa Liksom, Antti Leikas sekä Mooses Mentula. Paneelikeskustelun juontaa kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen.

Klo 16.30.-17 Vapaata keskustelua
Päätalo-keskuksen liikuntasali, Urheilutie 4

Yleisöllä on mahdollisuus jututtaa paneelikeskustelun kirjailijoita.

Klo 17-19 Päivällinen
Hotelli Herkko, Taivalvaarantie 2

Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste tuki ruokailua.

Klo 19.30.-21 Kirjanjulkistamistilaisuudet
Hotelli Herkko, Taivalvaarantie 2

Nordbooks julkaisee kolme lastenkirjaa. Haastattelija toimii Matti Ylipiessa.
* Ritva Kokkola ja Eija Jansson: Ja se kissa!
* Tiina Qvist ja Annariikka Qvist: Niiki ja Alvari - Lennokas keikahdus. Kirja julkaistaan samalla myös e-kirjana englanniksi.
* Päivi Honkakoski ja Ludi Wang: Tervatonttu Toivo

Klo 21-23 Iltaklubi
Hotelli Herkko, Taivalvaarantie 2

Klubilla esiintyvät kirjailijat Jürgen Rooste (Viro), Tuomas Timonen, Juhani Karila ja Miki Liukkonen. Klubilla esiintyvät myös Oskari Heikkinen & Arktinen Voodoo -yhtye sekä a cappella -yhtye Pyrstötähdet. Klubin juontavat Oulun kirjailijaseuran varapuheenjohtaja, sarjakuvataiteilija Lauri Ahtinen sekä Huutomerkin tuottaja Kari Miettunen.
Klubin järjestäjät: Oulun kirjailijaseura ry ja Huutomerkki ry

Sunnuntai 13.4.

Klo 10-11.30. Vaihtoehtoiset ohjelmanumerot
Valitse seuraavista vaihtoehdoista:

A) Kirjailijoiden nimikkoseurat esittäytyvät
Päätalo-keskuksen liikuntasali, Urheilutie 4

Kirjailijoiden nimikkoseurat kertovat toiminnastaan. Keskustelun juontaa Kalle Päätalo -seuran (Taivalkoski) puheenjohtaja Raimo Aro. Keskusteluun osallistuvat myös Kainuun Isa Asp -seuran (Puolanka) sihteeri Leena Jokinen, Timo K. Mukka -seuran (Rovaniemi) puheenjohtaja Marjatta Byckling, Kainuun Eino Leino -seuran (Kajaani) puheenjohtaja Esko Piippo sekä Lasse Lyytikäinen, joka toimii sekä Elias Lönnrot -seuran (Kajaani) että Ilmari Kianto -seuran (Suomussalmi) puheenjohtajana.

B) Täällä kasvaa lukemisen ilo: lasten- ja nuortenkirjallisuus
Päätalo-keskuksen auditorio, Urheilutie 4

Tilaisuudessa keskustelevat kirjailijat Lauri Hirvonen, Jussi Siirilä sekä Päivi Honkakoski. Juontajana toimii kirjailija Ritva Kokkola.

C) Ilo kaunokirjallisuudessa
Päätalo-keskuksen taidenäyttelytila, Urheilutie 4

Keskustelijoina ovat kirjailijat Mooses Mentula, Juhani Karila sekä Tuomas Timonen. Juontajana toimii Tuure Holopainen.
Pohjois-Pohjanmaan liitto tukee tilaisuutta.

Klo 11.30.-12.30. Kansainvälisten kirjailijavieraiden puheenvuorot
Taivalkosken koulukeskuksen liikuntasali, Urheilutie 4

Ulkomaisten kirjailijoiden puheenvuorot pitävät Solja Krapu (Ruotsi) sekä Jürgen Rooste (Viro).

Klo 12.30.-13 Loppuyhteenveto
Taivalkosken koulukeskuksen liikuntasali, Urheilutie 4

Tapahtuman loppukeskustelu sekä kutsu seuraaville kirjailijapäiville Lappiin 2016. Tilaisuuden juontaa Tuure Holopainen.

Klo 13-14 Päätöslounas
Hotelli Herkko, Taivalvaarantie 2


...............

Pohjois-Suomen kirjailijapäivät 26.-29.1.2012

Pohjois-Suomen kirjailijapäivät ovat syntyneet halusta ja tarpeesta nostaa näkyviin pohjoista kirjallisuutta. Maantieteellisesti ja historiallisesti pohjoisen kirjallisuus voidaan nähdä olevan marginaalisessa asemassa. Marginaalisuus johtunee etäisen sijainnin lisäksi myös siitä, että pohjoinen kirjallisuus ei aina välttämättä mahdu kansallisen kirjallisuuden valtavirtaan. Pohjoisilla alueilla asuvat hyvät (ja kansallisesti tunnustetutkin) kirjailijat eivät pääse tarpeeksi hyvin esille. Tärkeät yhteistyötä ja uusia ideoita viriävät asiantuntijatapaamiset jäävät usein harvoiksi pitkien välimatkojen vuoksi. Pohjoisessa järjestettävät kansalliset ja kansainväliset yhteistyöfoorumit ovat harvinaista ”herkkua”. Pohjois-Suomen kirjailijapäivät tarjoavat konkreettiset lähtökohdat ajatusten ja ideoiden vaihdolle sekä alueellisten kirjallisuuksien ja pohjoisen kirjallisuuden uudelleen tarkasteluille ja -arvioinneille.

Tapahtumaa on järjestetty alun perin 80-luvulla. Vuosien tauon jälkeen kirjailijapäivät on herätetty kentän toiveesta uudelleen henkiin. Päivät järjestetään joka toinen vuosi, vuorotellen Lapissa ja entisen Oulun läänin alueella. Vuonna 2010 tapahtuma järjestettiin Utajärvellä, päävastuun ollessa Oulun läänin taidetoimikunnalla. Vuonna 2012 järjestelyvastuu siirtyi Lapin taidetoimikunnalle. Tapahtuma pidettiin 26.–29.1.2012 Kemissä, Kemin kulttuurikeskuksessa. Tilaisuuksissa on ollut yhteensä noin 140 kävijää.

Kirjailijapäivät on kirjallisuusalan ammattilaisten kohtaamispaikka. Kohderyhmään kuuluvat kirjailijat, kustantajat, kääntäjät, kirjakauppiaat, kirjallisuustieteen tutkijat, kirjastotyöntekijät, toimittajat; ammattiin opiskelevat ja pitkälle edenneet harrastajat sekä seurat, yhdistykset ja kirjoittajaryhmät. Voittoa tavoittelematon tapahtuma on avoin myös kaikille kirjallisuuden ystäville.

Kirjailijapäivien teema on ollut vuonna 2012 Kohtaaminen. Tavoitteena on ollut lisätä monitasoisten kohtaamisten kautta yhteistyötä kirjallisuusalan ammattilaisten välillä ja synnyttää kontakteja sekä verkottaa pohjoisen kirjallisuuden alan toimijoita. Tapahtumalla pyritään vahvistamaan myös pohjoista identiteettiä ja nostamaan pohjoisen kirjallisuuden profiilia.

Pohjois-Suomen kirjailijapäivät pyrkivät omalta osaltaan varmistamaan, että pohjoisella kirjallisuudella on oma sijansa kirjallisuuden moninaisessa kentässä. Tapahtuma edistää pohjoisen kirjallisuuden näkyvyyttä kansallisella tasolla ja tuo kirjallisuutta lähemmäs lukijoita.

Tavoitteena on ollut myös tuoda kirjailijavierailuja kouluihin ja lähestyttää näin kirjailijaa ja nuorta lukijakuntaa sekä antaa nuorille virikkeitä ja kipinöitä lukemiseen sekä kirjoittamiseen. Koulutustilaisuuksien kautta on ollut tarkoitus kehittää kirja-alan osaamista, jakaa ja vahvistaa kirjailijan ammattiin liittyvää tietotaitoa sekä virittää keskustelua kirjallisuuden tutkijoiden ja käytännön ammattilaisten välillä.

PROJEKTIORGANISAATIO

Kirjailijapäivien työryhmään kuuluivat edustajat alueen keskeisiltä toimijoilta, Lapin Kirjallisuusseura ry/Anita Myllykoski (Tornio) ja Jorma Koski (Kemi), Kirjoittajaryhmä Rinki ry/Matti Ylipiessa (Kemi), sanataideyhdistys Papperpuu ry/Titi Honkanen (Rovaniemi), Kemin kaupunki/Hilkka Heikkinen ja Leena Pitkänen, Lapin taidetoimikunta/Katja Rakkolainen sekä kustantaja Matti Kaarlejärvi/Mäntykustannus Oy (Ranua). Oulusta työryhmään osallistuivat Oulun kirjailijaseura ry:n puheenjohtaja Pauliina Vanhatalo ja Oulun läänin taidetoimikunnan kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen.

Kemin tapahtuman tuottajana on toiminut Katja Rakkolainen. Kirjailijapäivien ohjausryhmässä on työryhmän jäsenten lisäksi Eero Saija Kemin kaupungin kulttuuritoimesta, Huutomerkki ry:n tuottaja Kari Miettunen, kemiläinen kulttuurivaikuttaja ja Lapin taidetoimikunnan jäsen Markku Kokkola, Lapin taidetoimikunnan pääsihteeri Tomi Aho, Pohjois-Pohjanmaan liiton kulttuurijohtaja (evp) Tuure Holopainen ja Oulun taidetoimikunnan pääsihteeri Ulla Lassila.

Tapahtumaa ovat rahoittaneet Lapin ja Oulun läänin taidetoimikunnat, Kemin kaupunki, Lapin ELY-keskus, Kulttuuri- ja tiedesäätiö Kemi, Pohjoismainen kulttuurirahasto, Pohjoiskalotin neuvosto, Suomalais-Norjalainen kulttuurirahasto, NORLA – Norwegian Literature Abroad, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Valtion kirjallisuustoimikunta.

Muita yhteistyökumppaneita ovat: Outokumpu, Suomalainen Kirjakauppa, Kemin kirjadivari, POPA, hotelli Merihovi, Kemin Lumilinna, Pohjola-Norden, Lapin Kirjallisuusseura, Oulun kirjailijaseura, kirjoittajaryhmä Rinki, Suomen tietokirjailijat ry, Suomen Kirjailijaliitto, Pohjolan Sanomat, Papperpuu ry.

POHJOISMAINEN ULOTTUVUUS: KANSAINVÄLISYYDEN VAHVISTAMINEN

Kirjailijapäivien kaltaiset yhteistapahtumat, jotka mahdollistavat keskinäisen vuorovaikutuksen ja kehittävät yhteistyösuhteita pohjoisilla alueella ovat pohjoisen kehityksen kannalta keskeisiä. Kansainvälinen vierasjoukko Norjasta, Ruotsista, Islannista ja Venäjältä toi kirjailijapäivien keskusteluun pohjoismaisia näkökulmia. Vieraanamme ovat olleet Ingeborg Arvola Norjasta, Paula Vartiainen Tukholmasta, Carl-Axel Gyllenram ja Maritta Mattsson-Barsk Pohjois-Ruotsista, Eiríkur Örn Norðdahl Islannista, Ekaterina Belous ja Igor Rudnev Murmanskista sekä Jaana Zhemoitelite Petroskoista Karjalan tasavallasta.

Kirjailijat näkevät monikielisyyden ja monikulttuurisuuden sekä yhteistoiminnan vahvuutena että haasteena. Huomionarvoista on myös se, että monet pohjoisen kirjailijat kirjoittavat sekä valtakielillä että omilla vähemmistökielillä ja murteilla, vaikka lukijakunta on pieni. Kielellinen moniäänisyys tuo kirjallisuuden kentälle uusia haasteita ja voi samalla uudistaa vakiintuneita ja tutuksi käyneitä ilmaisutapoja ja aiheita.

Pohjoisen kirjailijoita yhdistää kirjallisuudessa käsiteltävien teemojen ja kirjoittamisen aiheiden lisäksi myös samankaltaiset ongelmat ja haasteet: näkyvyys, julkaisukynnys ja kirjallisuuden saaminen lukijoiden ulottuville. Kirjailijapäivien kolmessa sessiossa keskusteltiin muun muassa pohjoisesta kirjailijuudesta, keskusta – periferia problematiikasta, solmittiin hyödyllisiä kontakteja ja visioitiin yhteistyöprojekteja. Toimijat ovat saaneet osallistujalistan yhteystietoineen ja toiveena on, että yhteistyö jatkuu ja naapurialueiden kirjailijoiden tekstejä ja kirjailijaesittelyjä tullaan näkemään alueemme kulttuurilehdissä ja -julkaisuissa. Erityisen merkittävä pohjoismaisten tilaisuuksien järjestämisessä ja vetämisessä on ollut Pohjola-Nordenin Kemin osaston tuki.

KOULUVIERAILUT

Kirjallisuuden kautta on mahdollista tuoda esille sekä jo unohtunutta että yhä elävää kulttuuria. On tärkeää, että nuoremmille sukupolville välitetään ja tehdään eläväksi kielen, perinteiden ja kulttuuriperinnön alueellinen identiteetti, ja että nuoret löytävät tien kirjallisuuden lukemiseen sekä kirjoittamiseen.

Kouluyhteistyössä on ollut mukana kolme koulua: Putaan koulu Torniosta, Hepolan koulu Kemistä ja Keminmaan koulu. Jokaisessa koulussa vieraili kaksi kirjailijaa. Miten kirjailijaksi tullaan? Mistä aineksista tämän päivän kirjailijat ammentavat? Onko kirjoittaminen helppoa ja kannattaako kirjailijaksi ryhtyä? Näihin ja lukuisiin muihin kysymyksiin vastasivat kouluissa vierailleet kirjailijat: Kari Hanhisuanto, Pekka Jaatinen, Katja Kettu, Essi Kummu, Jussi Siirilä ja Pauliina Vanhatalo.                
        
Kirjailijat kertoivat ihastuttavasti ja koskettavasti omasta kirjailijuudestaan ja kirjoittamisen prosesseista. Kouluvierailujen palaute on ollut positiivinen. Oppilaat kokivat vierailut tarpeellisiksi ja lukemiseen innostavaksi. Myös opettajat ovat antaneen toimintaa kannustavaa palautetta. Tornion koulussa mukana oli noin 200 kuulijaa, Hepolan koulussa (Kemi) 76 oppilasta ja 5 opettajaa ja Keminmaan koulussa 108 oppilasta. Yhteensä kirjailijatapaamisiin osallistui 389 henkilöä.

MESSUALUE

Kulttuurikeskuksen messualueella on ollut kirjailijapäivillä eloisan vilkasta. Toimintaa ovat esitelleet pohjoiset kirjallisuusseurat, kirjoittajaryhmät ja yhdistykset sekä kulttuurilehdet, kustantamot ja kirjailijat. Kirjauutuuksia ja kirjalöytöjä tarjosivat Suomalainen Kirjakauppa ja Kemin kirjadivari. Päivillä esiintyvät kirjailijat ovat olleet tavattavissa myyntipisteessä ja signeerasivat teoksiaan. Suomalaisen kirjakaupan mukaan päivien myydyin kirja on ollut Katja Ketun Kätilö.                          
                                                                                                                                             
OHJELMA

Reilut 90 henkilöä kokoontui Kemin taidemuseossa järjestettävään avajaistilaisuuteen kuulemaan tervehdyksiä kirja-alan ammattilaisilta ja juhlistamaan Pohjois-Suomen kirjailijapäivät 2012 aloittamista.
Intensiivinen ohjelma jatkui viikonlopun yli. Päivien aikana on pohdittu kirjailijan identiteettiä, brändäystä ja julkisen minän hallintaa. Paneelikeskustelussa nousi esille erilaisia kirjallisuuden kehitykseen sekä kirjailijan uraan ja tärkeimpiin kohtaamisiin liittyviä teemoja. Kirja-alan ammattilaisten kanssa on pohdittu kirjan tulevaisuutta perinteisessä formaatissa, muodostettu tietämystä, näkemyksiä ja toiveita tulevaisuuden suunnista.

Päivien aikana kohdattiin sekä vuoden uusia teoksia ja kollegoja että myös itseä ja luovuuden rajoja. Luovuuden työpaja tarjosi innostavaa joukkokirjoitusta, pienryhmäkeskustelu kritiikin kohtaamisesta ja teemakeskustelu eräkirjallisuudesta ovat päässeet suosituimpien tapahtumien joukkoon. Aamiaispöydässä keskusteltiin dekkaristien johdolla rikoskirjallisuudesta.  Kirjoittajaryhmä Ringin ja sanataideyhdistys Papperupuun tuottamat mukavan rennot iltaohjelmat ovat ilahduttaneet yleisöä runo- ja musiikkiesityksillä.

Kemin kirjailijapäivillä julkistettiin seitsemän kirjaa, joiden joukossa on kaksi runoteosta, kolme romaania, kirjoittamisen prosessia käsittelevä teos ja juhlakirjana historiateos Lapista. Kaunokirjallisuuden lisäksi päivien ohjelma laajeni myös tietokirjallisuuden suuntaan Suomen tietokirjailijat ry:n suosiollisella myötävaikutuksella. Lapin taivas ja maa -juhlaseminaari toi julki ajankohtaista pohjoista tutkimusta – klassista ja uudempaa.

Kokonaisuudessa kirjailijapäivät on saanut kiitosta intensiivisestä ja monipuolisesta ohjelmastaan. Positiivisena pidettiin erityisesti sitä, että ohjelmassa oli kaikille suunnattuja luentoja ja alustuksia, sekä pienimuotoisempia työskentelytapoja, keskusteluryhmiä ja työpajoja. Hyväksi havaittiin mahdollisuus verkostoitumiseen. Keskeisessä roolissa tapahtuman toteutuksessa oli Kemin kaupungin kirjasto, joka on vieraanvaraisesti ottanut yleisöä ja kirjailijavieraita vastaan.  

KIRJAILIJAVIERAAT

Kirjailijavieraslista on ollut Kemin tapahtumassa nimekäs Katja Ketusta Maria Peuraan. Pääpaino on ollut pohjoissuomalaisissa ja tietenkin merilappilaisissa kirjailijoissa. Paikalla olivat Tuula Eskola, Pekka Jaatinen, Kari Hanhisuanto, Katja Kettu, Ritva Kokkola, Jorma Koski, Essi Kummu, Mirjam Kälkäjä, Ari Paulow, Maria Peura, Seppo Saraspää, Jussi Siirilä, Virpi Summa, Pauliina Vanhatalo ja Leena Välikangas sekä tietokirjailijoista Anto Leikola, Johan Stén, Juhani Lokki, Päivi Maria Pihlaja, Ilkka Paatero, Osmo Pekonen ja Markku Heikkilä.

Innostajien ja kouluttajien ominaisuudessa ovat toimineet kirja-alan moniottelijat: filosofian tohtori, kirjallisuuskriitikko Raija Hakala, Kemin kaupungin kirjastotoimenjohtaja Hilkka Heikkinen, kirjallisuuden läänintaiteilija Oulun läänin taidetoimikunnasta Tuomo Heikkinen, kulttuurivaikuttaja Tuure Holopainen, vapaa kirjoittaja ja ohjaaja, monialainen taiteilija Titi Honkanen, kustantaja Matti Kaarlejärvi, kulttuurivaikuttaja Markku Kokkola, osastonjohtaja Leena Pitkänen Kemin kaupungin kirjastosta, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Tuula Saraniemi ja näytelmäkirjailija ja kustantaja Matti Ylipiessa.

MEDIA

Pohjois-Suomen kirjailijapäivät näkyi ja kuului median (myös Facebookin) välityksellä, omien kotisivujensa kautta ja mm. yhteistyökumppaneiden sivuilla. Pohjoisessa on hyvä joukko tiedotusvälineitä, joitten kautta saatiin asia edistetyksi. Pohjolan Sanomat on ollut yksi yhteistyökumppaneistamme. Lisäksi ilmoituksia, tiedotteita ja juttuja on ollut Lounais-Lappi lehdessä, Torniolaisessa, Lapin Kansassa, Kalevassa, Lapillisessa, Jängässä, Kaltiossa, Stiiknafuuliassa, Suomen Dekkariseuran lehdessä. Toimikuntien ja tapahtuman omat kotisivut olivat tietenkin tärkeä väylä tapahtumasta välittämisessä.


...............

Pohjois-Suomen kirjailijapäivät 23.-25.4.2010

Rokuan kylpylähotelli, Utajärvi


Pohjois-Suomen Kirjailijapäivät pidettiin vuosien tauon jälkeen 23.-25.4.2010 Utajärvellä Rokuan kylpylähotellissa (Kuntoraitti 2, Rokua). Kirjailijapäivät oli kirja-alan ammattilaisten kohtaamispaikka, mutta kaikille kirjallisuuden ystäville avoin.

Kirjailijapäivien teema oli yhteys. Kirjailijapäivien yksi tärkeimmistä tavoitteista oli lisätä yhteistyötä kirjallisuusalan ammattilaisten välillä, synnyttää kontakteja. Kirjailijapäivät pyrkivät vahvistamaan myös kirjailijoiden pohjoista identiteettiä.

Kirjailijapäiville osallistui noin 150 oppilasta Utajärven lukiolla sekä 140 kävijää Rokuan kylpylähotellissa. Rokuan kylpylähotelliin järjestettiin pöytiä, joissa eri kirjallisuustoimijat pystyivät esittelemään toimintaansa Kirjailijapäivien ajan.

Seuraavat Pohjois-Suomen Kirjailijapäivät järjestetään Kemissä 2012.

Ohjelmisto

Kirjailijapäiville ohjelmistossa esiintyivät kirjailijat Antti Hyry, Kauko Röyhkä, Pekka Jaatinen, Anna-Liisa Haakana, Katja Kettu, Essi Kummu ja Hanna Hauru sekä runoilijat Eeva Heilala, Niilo Rauhala, Eero Suvilehto, Pirjo Suvilehto sekä Heli Slunga. Meänkielinen kirjailija Mona Mörtlund saapui Ruotsista.

Kirjoittajakoulutus yhdisti sarjakuvan ja näytelmäkirjallisuuden perehdyttämällä osallistujat kahteen eri taiteenlajiin. Tiettävästi ensimmäisen Suomessa kyseisellä konseptilla järjestetyn koulutuksen kouluttajina toimivat dramaturgi Jukka Heinänen sekä sarjakuvaopettaja Keijo Ahlqvist.

Kirjailijapäivillä julkistettiin 5 kirjaa. Niistä merkittävimpänä pitkään tekeillä ollut Pohjois-Suomen kirjallisuushistoria (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura). Tapahtumassa juhlistettiin myös aikakauslehti Kaltion 65-vuotissyntymäpäivää.

Kirjailijapäivät järjestivät Oulun läänin taidetoimikunta, Lapin taidetoimikunta, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Pohjois-Pohjanmaan Kesäyliopisto, Utajärven kunta, Rokuan kylpylähotelli sekä Humanpolis Rokua. Yhteistyökumppaneina toimivat Suomen Maakuntakirjailijat sekä kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry.



OHJELMISTO

Perjantai 23.4.

Klo 13.30-15 Kirjailijavierailu Utajärven lukion auditoriossa (Laitilantie 8, Utajärvi)
Paneelikeskusteluun osallistuivat kirjailijat Kauko Röyhkä, Hanna Hauru sekä Essi Kummu. Paneelin puheenjohtajana toimi äidinkielen opettaja Satu Grip. Tilaisuus oli suunnattu ensisijaisesti opiskelijoille.

Klo 19-20.15. Avajaiset Rokuan kylpylähotellissa (Kuntoraitti 2, Rokua)                                                           
Tervetuliaispuheen pitivät kulttuurijohtaja Tuure Holopainen (Pohjois-Pohjanmaan liitto),
kunnanjohtaja Kyösti Juujärvi (Utajärven kunta), toimitusjohtaja Petteri Lahtela (Rokuan kylpylähotelli) sekä kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen (Oulun läänin taidetoimikunta) Kirjailija Kauko Röyhkä kertoi kirjailijantyöstään ja pohjoisuuden vaikutuksesta taiteeseensa.

Klo 20.30.-22 Kirjanjulkistamisia

Kirjailijapäivillä julkistettiin Pohjois-Suomen kirjallisuushistoria (SKS), jonka ovat toimittaneet Sinikka Carlson, Liisi Huhtala, Sanna Karkulehto, Ilmari Leppihalme ja Jaana Märsynaho. Kirja on ensimmäinen kattava kokonaisteos suhteellisen yhtenäisen alueen kirjallisuudesta Suomessa. Teos esittelee yli 70 pohjoissuomalaista kirjailijaa ja hahmottelee artikkeleissaan pohjoissuomalaisen kirjallisuuden eri ilmiöitä ja alueita. Huhtala, Karkulehto, Leppihalme ja Märsynaho olivat tilaisuudessa paikalla.

Kirjailijapäivillä julkistettiin myös neljä kaunokirjallista teosta. Oululaisen kirjailijan Veli Käsmän neljäs teos Kostonjoen kohina (Mäntykustannus) on Kostonjoki-sarjan ensimmäinen osa, joka kuvaa yhden perheen vaiheita Taivalkosken Koitilan kylässä vuosina 1954-1962.

Varsinaissuomalaisen valokuvaajan ja luontomatkailuoppaan Tuomo Kesäläisen runoteos Kivissä on kartta (Mäntykustannus) yhdistää valokuvauksen ja runouden. Kaikki kirjan kuvat on kuvattu Napapiirin pohjoispuolella, jonka maisemien innoittamina runot ovat syntyneet.

Pirjo Suvilehdon kolmas runokokoelma Eläimet heitettiin meren pohjaan (Mäntykustannus) tulvii musiikkia, kuvia ja mannermaista avantgardea. Suvilehto on toiminut mm. kirjallisuuden läänintaiteilijana sekä Kalevan kriitikkona ja toimittajana.

Marjatta Kaasilan Saama kait met rakastaa (Kustannus HD) on tekijänsä kuudes runoteos. Ilkikuriset mutta lämpimät rakkausrunot ovat Kemijokivarren murteella kirjoitettuja. 

Kaunokirjallisten teosten julkistamisten haastattelijana toimi Marja-Riitta Vainikkala.



Lauantai 25.4.

Klo 9-12 Kirjoittajakoulutus: näytelmäkirjallisuus ja sarjakuva
Kirjailijapäivien kaksipäiväinen Kirjoittajakoulutus perehdytti sekä näytelmäkäsikirjoituksen että sarjakuvan tekemiseen. Molempiin teemoihin syvennyttiin molempina päivinä, vuorotellen. Kouluttajina toimivat dramaturgi Jukka Heinänen sekä sarjakuvaopettaja Keijo Ahlqvist.

Klo 9-12 Pienryhmätyöskentelyä
Pienryhmissä pääosassa oli keskustelu. Lauantaina kokoontui kaksi ryhmää. Ryhmät olivat:
1) Omakustannekirjan tekeminen. Keskustelussa annettiin vinkkejä omakustannekirjan tekemiseen. Keskustelua veti kirjailija Veli Käsmä.
2) Kirjallisuustoimijat ja -yhteisöt. Keskustelua veti  Paavo J. Heinonen kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry:stä.

Klo 13-15 Alustuksia
Lauantain alustuksissa tervetuliaispuheen piti kulttuurijohtaja Tuure Holopainen (Pohjois-Pohjanmaan liitto). Runoilija Niilo Rauhalan puheenvuoro käsitteli kirjailijan pohjoista identiteettiä. Kustannustoimittaja Stella Vuoma ja kirjailija Hanna Hauru keskustelivat kustantajan ja kirjailijan välisestä suhteesta. Kirjailija Pekka Jaatista haastatteli Matti Ylipiessa aiheesta ”Kirjailijana Pohjois-Suomessa”

Klo 15.30.-17 Paneelikeskustelu: kirjailijoiden asema, paikka ja ääni
Paneelin puheenjohtajana toimi kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen. Keskustelijoina olivat kirjailijat Antti HyryMona Mörtlund ja Pekka Jaatinen sekä runoilija Heli Slunga.

Klo 20.30.-23 Huutomerkki ry:n Piste-klubi
Klubilla esiintyivät runoilijat Eeva Heilala, Mona Mörtlund ja Jarkko Lauri sekä kirjailija Katja Kettu. Klubin musiikista vastasi Trio Manninen Riikonen Lassila, joka esitti säestettyjä Eino Leinon runoja. Lisäksi klubilla juhlistettiin aikakauslehti Kaltion 65-vuotissyntymäpäivää. Klubin juonsi Paavo J. Heinonen.

Sunnuntai 25.4.


Klo 9-12 Kirjoittajakoulutus: näytelmäkirjallisuus ja sarjakuva
Koulutus jatkui lauantailta.

Klo 9-12 Pienryhmätyöskentelyä
 Sunnuntaina kokoontui kolme ryhmää. Ryhmät olivat:
1) Runous. Keskustelua veti runoilija Pirjo Suvilehto.
2) Kääntäminen. Keskustelua vetivät runoilija ja kääntäjä Eero Suvilehto sekä kääntäjä Ilona Nykyri.
3) Kritiikki. Keskustelua veti kirjoittajakouluttaja ja kriitikko Marja-Riitta Vainikkala.

Klo 13-14 Alustuksia
Sunnuntain alustuksissa teemoina olivat kustannusmaailman murros, jota esitteli
johtaja Sakari Laiho, (Suomen kustannusyhdistys) sekä kirjan markkinoinnin haasteet, josta keskustelivat toimitusjohtaja Risto Romppanen (Kirjavälitys) ja kirjailija Anna-Liisa Haakana.
Klo 14-15

Kirjailijapäivät päättyivät keskusteluun ja loppuyhteenvetoon

................

Aiemmat Pohjois-Suomen kirjailijapäivät

1986 Ylivieska
1988 Kittilä
1990 Kajaani
1992 Taivalkoski