Kohtaamisen aika

Pohjois-Suomen kirjailijapäivät tarjoavat kohtaamispaikan niin kirjailijoille, kirja-alan ammattilaisille kuin kirjoittamisen harrastajille ja kirjallisuuden ystäville. Päivien teeman ”Kapinalliset rivit” mukainen ohjelmisto pyrkii osaltaan murtamaan lappilaisten kirjailijoiden eristynyttä asemaa.

Yleinen käsitys siitä, että lappilaiset kirjailijat työskentelevät ääriolosuhteissa, yksinäisyydessä ja ilman muiden tukea, alkaa olla aikansa elänyt. Kirjoittamisprosessi vaatii yksinäisyyttä ja keskittymisen taitoa, mutta kirjailijalle tarjoutuu myös monia sosiaalisia kontakteja. Usean lappilaisen kirjaston yhteydessä toimii kirjoittaja- tai kirjallisuuspiiri, jossa voi vaihtaa ajatuksia saman henkisten kanssa. Maakunnan kulttuuritapahtumat tarjoavat kirjallisuuspaneeleita. Lisäksi moni kirjailija toimii kansalais- tai työväenopistossa kirjoittamisen ohjaajana.

Kirjailijat järjestävät myös itse kohtaamisia. Runoilija-kirjailija Tapani Tavi kulkee Kittilän kirjastoauton mukana ja etsii kirjoittajia ensi kesänä järjestettävälle Runopolulle. Kemiläinen kirjailija Kari Hanhisuanto on kirjoittanut kahviloissa ja kertonut syntymässä olevasta romaanistaan kaikille halukkaille, jotka ovat voineet samalla vaikuttaa teoksen juonen kulkuun.

Sosiaalinen media tuo kirjailijan lähemmäs lukijaa. Etäisyys ei ole kohtaamisen este. Päivien teeman ideoija, kirjailija Pauliina Vanhatalo julkisti Keskivaikea vuosi -teoksensa Facebookissa Keskivaikeat virtuaalijulkkarit -tapahtumassa. Moni muukin kirjailija keskustelee lukijoidensa kanssa joko oman blogin, Facebookin tai Twitterin välityksellä.

Pohjois-Suomen kirjailijapäivien kirjailijavieraiden puheenvuorot ja teemakeskustelut tarjoavat useita mahdollisuuksia kohtaamiseen kunkin mielenkiinnon mukaan. Esimerkiksi Lapin Kirjallisuusseura tuottaa teemakeskustelun "Kaunokirjallisen teoksen lumo näyttämölle". Keskusteluun tuovat oman näkemyksensä kirjallisuuden ja teatterin parissa työskentelevät Aino Piirola, Janne Rosenvall, Tenka Issakainen ja Teatteri Aurore B:n Tuula Väisänen. Tilaisuus on suunnattu lappilaisille kirjailijoille, kirjoittamisen harrastajille, teatterintekijöille ja teatterissa kävijöille.

Moni Lapin Kirjallisuusseuran jäsen ja yhteistyökumppani on tullut tutuksi vain sähköisten viestimien välityksellä. Seura haluaakin tarjota 20-vuotisjuhlan merkeissä iloisia kohtaamisia lauantaina 23.4.2016 niin jäsenilleen kuin ystävilleen. Juhlikaamme yhdessä omaa lappilaista seuraamme!

Tervetuloa nauttimaan Pohjois-Suomen kirjailijapäivien koko annista!

Eija Miranda Silventoinen
puheenjohtaja
Lapin Kirjallisuusseura

Ironisia henkilöitä ei kannata piestä

Kokkolan Markku kerkesi laittaa Paasilinnan pojat Kapinallisiin riveihin juuri, kun olin itse ajatellut sen tehdä. Se johtuu siitä, että Markun vuoro kirjoittaa oli ennen minua. Erno Paasilinna sai maailman ensimmäisen Finlandia-palkinnon vuonna 1984 esseekokoelmastaan Yksinäisyys ja uhma. Mutta miten on tänä päivänä, vierastavatko lukijat Ernon kirvespohjakapinallisuutta? Markun runosta ymmärsin, että Erno elää edelleen.

Paasilinnan pojista Erno tulee ensimmäisenä mieleeni Suomen kapinallisista kirjoittajista, pelkkää tikkuista poikittain asettumista koko mies. Ernon satiiriset lausahdukset saavat tunteen kuin kauluksesta kaadettaisiin iholle vuoroin kylmää ja kuumaa vettä. Hänen ajattelussaan valta ja kirjailijan suhde yhteiskuntaan ovat keskeisellä sijalla. 

Tällekin ajalle sopii Ernon päätelmä: ” On pakko harjaantua ajattelemaan väärin, muuten ei voi käsittää tätä järjestystä.” Paasilinna työskenteli sekä Kaltiossa että Pohjoisessa, joten hänellä oli sanottavaa kulttuurilehtien julkaisemisesta. Sydäntäni lähellä ovat satiirit Kuinka kulttuurilehti kuolee, Kirje tilaajalle ja Kaltio todistaa. Ihanan nostalginen on kertomus siitä, kun vaari oli nuoruudessaan nähnyt työmiehen.

Mutta ei velipoika Artokaan – hän jota käännetään – mikään myötäjuoksija ollut. Edesmennyt mieheni Erkki työskenteli Kansallisoopperan lavastamossa – ei tämän uuden, vaan sen vanhan, Aleksanterin oopperan. Oopperasta oli vain muutama askel ravintola Bulevardiaan, johon ehti hyvin näytöksen jälkeen. Kulttuuriväen joukossa istui itseoikeutetusti iltaa myös Arto Paasilinna. Erään kerran Erkki ja Arto sattuivat yhtä aikaa naulakolle. Portsari oli siihen aikaan suuriruhtinaaseen vertautuva henkilö, jota tavallinen ihminen ei voinut kuvitellakaan loukkaavansa. Saatuaan takin päälleen Arto kaivoi taskusta kourallisen killinkejä, heitti ne nurkkaan naulakon alle ja sanoi: ”Siinä Topille.” Portsari onnistui noitumaan hymyntapaisen naamalleen ja totesi: ”Se on niin humoristinen tuo Arto.”

Ymmärtävätköhän fransmannit jotakin enemmän Arton kirjoista kuin me suomalaiset? Siellä jopa kriitikot – nuo luovaa työtä aidanseipäissä väijyvät korpit – ylistävät hänen teoksiaan. Arto kirjoittaa raskaista teemoista: itsemurhista oikein porukalla, mielisairaudesta, vanhukseen kohdistuvasta väkivallasta, sodasta… Kaiken yllä leijuu kuitenkin hirtehinen nauru, sovinnaisuuden aidat ovat Artolle kaatamista varten.

Salakavalan pehmeästi, mutta anarkistisesti kirjoitti ja toimi myös Tove Jansson. Hän jos kuka oli suomenruotsalaisen kirjallisuuden kapinallinen. Toven harteille vain on niin vaikea sovittaa kapinallisen viittaa, koska hänen pieni ja hymyilevä habituksensa viestii vastakkaista. Hänen taiteensa henki on täydellinen piittaamattomuus yhteiskunnan normeista ja sovinnaisuuden säännöistä. 

Kun Kansallisoopperassa valmisteltiin Muumioopperaa, Tove oli asiantuntijana. Erkki osasi tehdä pääpöntöt sellaisiksi, etteivät aariat eivätkä laulajat tukehtuneet niihin. Tove kysyi Erkiltä, että mistähän lavastamon puoli ilahtuisi ensi-iltajuhlassa. Erkki vastasi vilpittömästi, että juomana voisi olla kori Koskenkorvaa. Illan kääntyessä aamua kohti, Tove vihelteli Höstvisania ja piti ovea auki, kun Erkki kantoi juhlijoita takseihin. Tove osasi juhlia kuin muumipeikot.

Tervetuloa viheltelemään Pohjois-Suomen Kirjailijapäiville!

Paula Alajärvi
Lappilaisen kulttuurilehti Jängän päätoimittaja

Sodankylä

Erno Paasilinna istui ravintolassa myös minä

                                                                 muitakin oli

en muista keitä muita

Erno jutteli harvakseen joku vinoili yritti vinoilla

jutusta joka käsitteli

                      merkonomien koulutuksen määrää

                                            ei onnistunut

Arto Paasilinna oli kerran samaisessa paikassa ja hulvaton

nyrkkitappelua ei syntynyt vaikka A Paasilinna ja Jorma Kuula

                                            istuivat yhteisessä pöydässä

myöhemmin A pääsi lööppeihin

                      Erno ei

hauskaa oli kun Leo Lastumäki istui vieressä

                      ja satuin huomaamaan oman nyrkkini

                      hänen nyrkkinsä vieressä

sitten se Erno kuoli ja Artoa käännettiin

                      Leo nojasi keppiinsä ja hänkin kuoli ja Kuula

Arto ei pysty enää kaikkiin saunoihinsa

                      mutta Ernon kapina jatkuu

Markku Kokkola, 

runoilija, 

Kemi

Kaukaa lähelle

Sodankylän elokuvajuhlilla vuonna 2006 ihastelemani iranilainen elokuvaohjaaja Jafar Panahi lusii kotiarestiaan Teheranissa. Iranin valtio on määrännyt hänet elokuvien tekokieltoon kahdeksikymmeneksi vuodeksi, sisältäen myös käsikirjoittamisen ja haastatteluiden antamisen. Silti Panahi toimii ja ajattelee, tapaa ystäväänsä, jonka kanssa jutustellessa kamera nyt vain sattuu olemaan päällä. Kyseessä ei ole haastattelu, Panahilta ei kysytä mitään, mutta hän kuvailee sanoin ja elein, millä tavoin hän olisi kuvannut uusimman elokuvansa, mikäli kuvauslupa Iranin valtiolta olisi herunut. Muistikortilla, täytekakun sisään leivottuna, tämä kuvaustallenne päätyi Cannesin elokuvajuhlille vuonna 2011, jonka jälkeen se on kiertänyt maailmaa. Suomalaisille tämä tuotos on esitetty nimellä ”Tämä ei ole elokuva”. Panahi on sittemmin kuvannut myös uuden elokuvan nimellä Taxi. Sen tekemiseksi Panahi asensi taksiin kolme kameraa ja näennäisesti toimi taksikuskina Teheranissa. Elokuvan näyttelijät esittivät taksin asiakkaita. Tuloksena oli paljastava ja Panahin tuotosten tapaan myös absurdin hauska elokuva suljetusta Iranista. Virtaava vesi löytää aina uomansa.

Kirjallisuuden piirissä erilaiset salakuljetushankkeet ovat olleet tarpeellisia kautta aikojen. Aleksandr Solzhenitsynin Vankileirien saaristo -käsikirjoituksen matka länsimaihin edellytti monen ihmisen päätöstä vaarantaa paitsi asemansa, myös henkensä teoksen saattamiseksi lukijoiden käsiin. Teoksen julkaiseminen suomettuneisuuden ajan Suomessakaan ei ollut aivan riskitöntä. Mihail Bulgakov verhosi havaintonsa vahvaan fantasian kaapuun, mutta siitä huolimatta Saatana saapuu Moskovaan -teos julkaistiin sensuroimattomana versiona Venäjällä vasta 37 vuotta valmistumisensa jälkeen.
Maantieteellisesti ja ajallisesti kauas on helppo nähdä. 2010-luvun Suomessa tekstejä ei tarvinne salakuljettaa eikä kuvata elokuvia tai dokumenttiaineistoa salaa. Paitsi jos aiot kuvata eläinten oloja sikaloissa. Kukaan ei joudu mielipiteidensä ilmaisemisesta vaikeuksiin. Paitsi jos kerrot suljetun uskonnollisen yhteisön käytänteistä tai jos puolustat tahikka vastustat maahanmuuttoa. Kukaan ei joudu miettimään, mihin aikaan päivästä ja missä seurassa tohtii lähteä kotinsa ulkopuolelle. Paitsi jos olet homoseksuaali, kannattaa kuitenkin olla ihan hissuksiin eikä ainakaan pitää mielitiettynsä kädestä kiinni julkisesti.

Tänä syksynä turvapaikan hakijoiden kanssa työskentelevät ihmiset ovat joutuneet solvatuiksi ja tönityiksi työnsä vuoksi ja monien työpaikkojen kahvipöydissä istuu ihmisiä, jotka eivät uskalla sanoa ajatuksiaan ääneen oikein mistään aiheesta. Ilmapiiri suomalaisessa yhteiskunnassa ja koko Euroopassa on tänne asti saapuvien uutiskuvien perusteella kiristynyt. Mietin, mikä tässä tilanteessa olisi todellista kapinaa ja mikä sitä motivoi?

Kapinaan ryhtyviä ihmisiä ajaa toivo paremmasta. Toki myös näköalaton toivottomuus ja silkka kostonhimo voivat joillekuille toimia kelpo motiiveina. Kuitenkin suuret kapinalle syttyvät massat unelmoivat paremmasta huomisesta, kirkkaammista tulevaisuuden näkymistä ja vapaammasta tilasta hengittää.  Mielestäni tämän ajan suurinta kapinaa on toiveikkuuden ylläpito, pahantahtoisuuden vastustaminen ja faktatietojen hankkiminen.

Pahantahtoisuutta voi vastustaa laajentamalla kokemusmaailmaansa lukemalla romaaneja, runoja, näytelmiä ja tietokirjoja ”niistä”, itselle vieraista ja käsittämättömistä ihmisistä, tapahtumista ja kulttuureista. Toiveikkuutta voi ylläpitää keksimällä yhä uudestaan, kuinka virtaava vesi voi mahdottomassa tilanteessa sittenkin löytää uomansa. Pariisissa ei alistuttu terrori-iskujen jälkeen pelkäämään kodin seinien sisäpuolella, vaan kekseliäästi kierrettiin kokoontumiskieltoa muodostamalla ihmisketju ja tuomalla kengät aukiolle tukemaan päättäjiä ilmastonmuutoksen etenemisen vastaisessa työssä.

Faktan seulominen tieto- ja luulotulvasta on haastava homma, mutta älä pelkää, vaan pelaa! Pujottele useammilla uutiskanavilla, perehdy keskenään vastakkaisia näkemyksiä edustavien asiantuntijoiden ja tieteentekijöiden näkemyksiin, löydöksiin ja johtopäätelmiin. Raskain osuus on sitten vielä edessä: faktojen pohjalta pitää ajatella itse ja ajatella yhdessä, mahdollisimman monenlaisten keskustelukumppanien kanssa vatvoa ja pyöritellä asioita, tuumailla ja tarkentaa mitä tämä ja tämä asia juuri meille, tässä ympäristössä merkitsee.

Näinä aikoina ihmisten kokoontuminen yhteen, kokemaan ja ajattelemaan yhdessä, on tehokas vastaisku kaikkea pelottavaa, tympeää ja turhauttavaa vastaan. Aistien auki pitäminen ja ympärilleen näkeminen, tarkkojen havaintojen tekeminen estävät valumasta näköalattomuuteen. Tuula Väisänen kuvaili lokakuun blogissa, kuinka itäsaksalainen näytelmäkirjailija Heiner Müller ”puhui monien vaienneiden ja vaiennettujen, oman äänensä kadottaneiden ihmisten puolesta”.  Keitä ovat tämän päivän Pohjois-Suomen vaienneet ja vaiennetut, joiden puolesta jonkun pitäisi kirjoittaa? Millaisten ihmiskohtaloiden puolesta seuraavat kapinalliset rivit kirjoitetaan? Sitäkin on syytä – ja ilo – miettiä yhdessä. Rovaniemellä tavataan!

Hertta Alajärvi

Kirjoittaja kuuluu lappilaisen kulttuurilehti Jänkän toimituskuntaan

Kapinalliset rivit

Edellisten Pohjois-Suomen kirjailijapäivien (Taivalkoski 2014) teema oli ilo ja kirjailijapäivät oli hyvin iloinen tapahtuma. Seuraavan tapahtuman teema, kapinalliset rivit, on mukavan kutkuttava ja antaa mahdollisuuden siihen, että ohjelmistossa on runsaasti särmää.

Kapinallisten rivien kirjoittaja nostaa usein jonkin epäkohdan esille. Kirja voi olla kapinallinen monella tavalla. José Saramagon Kertomus näkevistä, -romaanissa ihmiset äänestävät tyhjää, minkä seurauksena valtio ajautuu kaaokseen. Mikko-Pekka Heikkisen kirjassa Terveisiä Kutturasta Pohjois-Suomi julistaa sodan Etelä-Suomea vastaan. Lionel Shriverin Poikani Kevin on taitavasti kirjoitettu kirja kauheasta aiheesta eli siitä, kun oma poika on koulusurmaaja. Yksi vaikuttavimmista kirjoista, joita olen lukenut, on George Orwellin Vuonna 1984, missä päähenkilö yrittää kapinoida puoluetta vastaan. Vladimir Nabokovin Lolita julistettiin ilmestymisensä jälkeen kielletyksi kirjaksi. Radikaalia kapinaa kuvaa Chuck Palahniukin Fight Club. Pentti Haanpää joutui julkaisuboikottiin julkaistuaan kirjansa Kenttä ja kasarmi.

Suomessa on ollut kirjasotia, muun muassa Hannu Salaman Juhannustanssien sekä Paavo Rintalan Sissiluutnantin takia. Ja olen melkeinpä varma, että koska ihmiset ovat mielipiteissään jatkuvasti yhä jyrkempiä ja he loukkaantuvat yhä herkemmin, niin kirjasotia tulee vielä lisää. Mutta mikähän tulee olemaan seuraava kohuteos?

kirjallisuuden läänintaiteilija

Tuomo Heikkinen

Tervetuloa Pohjois-Suomen kirjailijapäiville Rovaniemelle 22.-24.4.2016!

Vuoden 2016 Pohjois-Suomen kirjailijapäivien pääteema ”Kapinalliset rivit” on ajankohtainen aihe tämänhetkisessä maailmantilanteessa. Otamme teeman valinnalla kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tuemme suvaitsevaisuutta, rajattomuutta, monikulttuurisuutta ja positiivista muutosta. Lisäksi ”Kapinalliset rivit” liittyy kapinaan kirjallisuudessa ja kirjailijan työssä, tarkastelukulmana sopiva – sopimaton – sovitettu. Teema johdattaa pohtimaan kuuliaisuuden ja kapinallisuuden välistä rajaa pohjoisessa kirjallisuudessa, kielen käytössä ja kirja-alaa koskevissa ammatillisissa kysymyksissä.

Julkaisemme blogissamme kuukausittain Pohjois-Suomen kirjailijapäivien sisältötyöryhmän jäsenien kirjoituksia liittyen kirjailijapäivien teemaan. Lokakuun tekstin on kirjoittanut Tuula Väisänen.

Kirjailijan merkitys nyky-yhteiskunnassa

Ryhtyessäni kirjoittamaan Kapinlalliset rivit blogiin löysinkin vanhan esseeni vuodelta 2006, jolloin opiskelin Pasilassa mediakäsikirjoituskoulutuksessa. Venäläinen ihmisoikeusaktivisti Anna Politkovskaja oli vielä hengissä lokakuun alussa 2006 kun kirjoitin tätä, muutaman päivän päästä hän oli kuollut.Olin Oulussa lokakuussa hänen muistokseen järjestetyssä kynttiläkulkueessa.

Jo antiikin kreikassa kirjailja heilutti sanansäilää

Antiikin Kreikan ajoista lähtien kirjailijat ovat olleet yhteiskunnan kriittisiä ääniä, heidän älykkäät sanansa ja nokkelasti punotut ajatukset ovat olleet myrkkynuolia vallanpitäjille. Esimmäisestä tunnetusta runoilijasta Arkhiloksesta sanottiin, että hänen nimensä merkitsiantiikin aikana samaa kuin myrkyllinen ja pureva kieli, julma ja armoton herjaus. Jo tällöin runoniekkoja ja ajattelijoita ajettiin maanpakoon, missä muuan Theognis runoili vierailla mailla harhaillessaan: ” Köyhänä näät joka mies on neuvoon kelvoton, toimeen ei hän pystyä voi; kahlittu kielikin on.”
Monissa yhteiskunnallisissa tilanteissa kirjailijat ovat tunteneet vastuuta ja sanomisen pakkoa, jopa oman henkensä kustannuksella.

Jatka tekstin lukemista painamalla Lisätietoja-painiketta.

Taivalkosken kirjailijapäivien kuvia

Pauliina Rauhala.

Antti Leikas soutaa.

Niillas Holmberg.

Kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto.

Tuomo Heikkinen juontaa. Keskustelemassa Antti Leikas, Mooses Mentula sekä Rosa Liksom.

Rosa Liksom.

Mooses Mentula.

Nordbooks julkaisi kolme lastenkirjaa: Tiina Qvist ja Annariikka Qvist: Niiki ja Alvari - Lennokas keikahdus, Ritva Kokkola ja Eija Jansson: Ja se kissa!, Päivi Honkakoski ja Ludi Wang: Tervatonttu Toivo 

Kirjailijoiden nimikkoseurat esittäytyvät. Kalle Päätalo -seuran puheenjohtaja (Taivalkoski) Raimo Aro, Kainuun Eino Leino -seuran (Kajaani) puheenjohtaja Esko Piippo, Elias Lönnrot -seuran (Kajaani) sekä Ilmari Kianto -seuran (Suomussalmi) puheenjohtajana Lasse Lyytikäinen, Kainuun Isa Asp -seuran (Puolanka) sihteeri Leena Jokinen sekä Timo K. Mukka -seuran (Rovaniemi) puheenjohtaja Marjatta Byckling.

Tuomas Timonen, Juhani Karila, Tuure Holopainen sekä Mooses Mentula keskustelevat ilosta kaunokirjallisuudessa.

Tuomo Heikkisen seurana Jürgen Rooste Virosta sekä Solja Krapu Ruotsista. 

Eija Miranda Silventoinen sekä Salla Erho paljastavat, että seuraavat Pohjois-Suomen kirjailijapäivät pidetään Rovaniemellä 22.-24.4.2016.